Kirjoittaja Aihe: Mielenkiintonen keskustelu  (Luettu 2091 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kilometrimiljonääri

  • Ammattiautoilija
  • *
  • Viestejä: 467
  • Sukupuoli: Mies
  • Minä nukun päivät ja ajan yöt
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #25 : 07-09-2010, 23:59:02 »
Viialan vanhalta vaneritehtaalta ajettiin joskus edellisessä elämässä saastemaita Valkeakoskelle. Perillä UPM:n vaa'alla käytiin aina punnittemassa kuormat ja tavara oli sellasta höttöä ettei edes kantavuudet tulleet täyteen, vaikka meillä oli aika isot laatikotkin. Jossain vaiheessa sitten piti viedä muutama kuorma öljyisempää tavaraa Turkuun. Yks kuormista osu mulle. Ihan noitten aiempien kuormien vierestä kaiveltiin ja kaivinkonemies laitto samanlaisen määrän kuin aiemminkin. Vähän tuntu matkalla kulkevan nihkeästi, mutta kun toisen samanlaisella kuormalla ajelevan perässä ajelin tasatahtia, niin ei siihen ihan kauheasti kuitenkaan huomiota kiinnittänyt. Turun kaatopaikan vaaka vaan näytti kokonaismassaksi rapiat 74 tonnia ja sillä edellä ajaneella vielä vähän enemmän. :vihel: :vihel: :vihel:

Hämeenlinnan kaatopaikalle olin joskus ajamassa saastemaita yhdeltä työmaalta. Siinä ringissä oli muutama auto, joissa oli multa-/kasvuturvekuljetuksiin tarkoitetut korkeat laatikot. Kaivinkonemiehelle ei mennyt millään jakeluun, että hiukan vois vähemmänkin ladata niihin korkeisiin laatikoihin. Melkein järjestään joutuivat perillä noilla korkealaitaisemmilla punnitsemaan kuormat kahdessa osassa 80 tonnin vaa'alla. :pelko: Joku touhua vaakajonossa seuraillut ilmeisesti tilasi liikkuvien vaakapartion matkan varrelle, mutta poliisit sattuivat pysäyttämään kahden isolaatikkoisen välistä ringin matalalaitaisimman auton ja saivat kokonaismassaksi vain 58 tonnia. :tök:

Poissa tundra

  • Pikalähetti
  • *
  • Viestejä: 41
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #26 : 08-09-2010, 08:25:57 »
Hei kun kuulin uutsen rekan ajonopeudesta enossa risteys alueella niin kyllä veti hiljaiseksi . :soo:
En ota muuta kantaa asiaan. :hattu:

Poissa Robbe

  • Ajoneuvos
  • *
  • Viestejä: 1109
  • Sukupuoli: Mies
  • Ujot ja hiljaiset pojat Ry
  • Titteli: ...
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #27 : 08-09-2010, 08:46:24 »
Mikä siinä on että kun pikkusen heittää löylyä yhdessä ketjussa niin jotkut jaksaa siitä murjottaa varmaan maailman tappiin? Mun puolesta senkun keräät ne sakot ja ylikuormamaksut vapaasti jos haluat ja uikuta sitten taskut tyhjinä peukkubaarissa. Mä olen tottunut tekemään asioille jotain, ottamaan selvää ja sanomaan jotain rakentavaa enkä vaan vinkumaan että voi voi kun autonkuljettaja on aina syyllinen kaikkeen.

Tossa oli kaksi ehdotusta joilla "arvauskuormista" pääsee eroon. Lähettäjälläkin on sitäpaitsi omat vastuunsa jos tilanne on toi.

En aja liemiä, massaa enkä viljaa, muita materiaalia kylläkin joiden painoa on joskus vaikea määrittää, ja siksi autossa on se akselipainomittari (entinen vilja-auto muuten).

Osaat varmaan lukea sen toisen ehdotuksen mikä ei ole kauhean kalliskaan ja kulkee auton / kärryn mukana?

Mielestäni sinä määräsit keskustelutyylin, sitä saa mitä tilaa...

Akselipainomittarista sen verran, semmoinen löytyy omasta ajokista. Mutta ei sillä mitään tarkkaa tietoa saa ulos, lähinnä suuntaa-antavaa. Ja sit kun meidän kuormat lastataan joko yläkautta noin 3 m3 minuuttivauhtia tai hallissa alakautta, niin ei siinä paljon kerkee akselipainomittaria tiirailemaan tai edes pysty.

Paperilla ehdotuksesi on varmaan ihan hyvä, mutta todellisuudessa se on aika vaikeesti toteuttavissa...

Poissa pönttö

  • Ajoneuvos
  • *
  • Viestejä: 1155
  • Sukupuoli: Mies
  • Ikkunakyltti: ERIK tai OH6FBW
  • Titteli: Pomo
  • Työajokki: Scania tai Vito
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #28 : 08-09-2010, 09:05:06 »
Missähän edenin-puutarhassa oikein elät?
Todellisuudessa joka paikkaan ei tulla vaakaa saamaan koskaan, eikä olisi mitään järkeä sellaista joka lastauspaikkaan asentaakaan.
Kilpilahdessa on monta lastauspaikkaa, eli sielläkin pitäisi olla joka paikassa oma vaaka.
Sit esim. viljakuorman teossa maatilalla ei todellakaan ole järkeä ajoneuvovaakaa asentaa kun kuormien lukumäärä on kuitenkin pieni...
Noita Edenin puutarhojakin muuten oikeasti on, vaikkei ihan äkkiä uskoisikaan. Hollanin kuninkaallisten omistaman öljy-yhtiön voiteluöljytehtailla lastataan vaakan päällä ja hana menee kyllä kiinni just kun määrä on täysi. Ja Saksassa eivät anna 44tn kokonaispainoille kuormaa, jos ei ole näyttää vahvistettua laiva/junapaikkaa.

Poissa Vanaja

  • Ajoneuvos
  • *
  • Viestejä: 947
  • Sukupuoli: Mies
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #29 : 08-09-2010, 09:11:44 »
Noita Edenin puutarhojakin muuten oikeasti on, vaikkei ihan äkkiä uskoisikaan. Hollanin kuninkaallisten omistaman öljy-yhtiön voiteluöljytehtailla lastataan vaakan päällä ja hana menee kyllä kiinni just kun määrä on täysi. Ja Saksassa eivät anna 44tn kokonaispainoille kuormaa, jos ei ole näyttää vahvistettua laiva/junapaikkaa.
Niin onhan uudessakaupungissakin apulannan lastauspaikalla vaaka...

Poissa uusiesko

  • Valvoja
  • *
  • Viestejä: 856
  • Sukupuoli: Mies
  • Ikkunakyltti: TEEMU
  • Työajokki: Actros 2560
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #30 : 08-09-2010, 09:12:33 »
Mua kerran pidettiin kyllä tyhmänä kun lastasin elintarvikkeita ja kysyin lavojen painoja. Huoletti niin monta lavaa lastat silliä lasipurkeissa. Mulle sanottiin että yks lava painaa 400 kiloa. Sanoin että paskapuhetta. Lastattiin nuppi ja kitisin lavoista. Hyppäsin autoon ja katoin 620:n Kaanian akselipainoja jotka oli aivan puuta heinää. Lastattiin kärry ja sanoin että tulee reilusti ylikuormaa mutta sit mulle selitettiin miten kaikki on tietokoneella laskettu. Ei jaksanu Kaania vetää ollenkaan ja ilmotin juitsarille asiasta. Ajoin kuitenkin Ruotsiin sen kuorman mutta määränpäässä sanoin että haluan joka ikisen lavan painon mustaa valkoselle koska sitä ylikuormaa on. Yht'äkkiä kävi ilmi joku tietokonevirhe jota ei mukamas kukaan ollu huomannu ja vuoden sellasia kuormia ajettiin. Rahtikirjan painon ja todellisen kokonaismassan ero oli vaan joku 10 tonni. Mutta kun siitäkin se 7 tonnia oli ylikuormaa.. Johan mua alettiin uskomaan!

Ei se ole epätavallista, lastasin joskus Malmösta maalikuorman, 26t luki rahtikirjoissa.  Uskoin koska kyseessä oli pintakuorma, yleensä siitä paikasta saa kantavuuskuorman vasta pankoille lastatessa.  Mersu tuntui vain kovin veltolta, tuntui enemmänkin kantavuuskuormalta kuin 26 tonnilta.  Krängsbergissä ajoin sitten vaa'alle, koska olin samalla vaa'alla punninnut yhdistelmäni tyhjänä.  Kuorman painoksi tuli jotain 38t paikkeilla, vetäjän muistan hyvin koska se painoi 25900kg ja akselimassat oli just kohdillaan.  Onneksi oli kevyt rättivehje, pakasteautolla olisi ollut aika rajut painot jo.  Merkkasin painot rahtikirjaan ja hinta tuli onneksi sen painon mukaan!

Kuten varmaan olen maininnutkin, tuntuu että ruotsalainen lankku painaa vielä enemmän kuin suomalainen.  Kiva kiskaista Sävarista Växjöhön reilu 1000km kun tietää saavansa kuormasta jotain 800e...onneksi reitin saa valittua niin että pääsee kiertämään kaikkein innokkaimmat setäsiniset, Uppsalan, Nyköpingin ja Norrköpingin ja vielä Vaggerydinkin.
-Teemu-
E bor väl e lite pisshuuv i allihop oåv ås.

Poissa Tommi

  • Ajoneuvos
  • *
  • Viestejä: 771
  • Sukupuoli: Mies
  • Titteli: ...
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #31 : 09-09-2010, 13:59:57 »
Viialan vanhalta vaneritehtaalta ajettiin joskus edellisessä elämässä saastemaita Valkeakoskelle. Perillä UPM:n vaa'alla käytiin aina punnittemassa kuormat ja tavara oli sellasta höttöä ettei edes kantavuudet tulleet täyteen, vaikka meillä oli aika isot laatikotkin. Jossain vaiheessa sitten piti viedä muutama kuorma öljyisempää tavaraa Turkuun. Yks kuormista osu mulle. Ihan noitten aiempien kuormien vierestä kaiveltiin ja kaivinkonemies laitto samanlaisen määrän kuin aiemminkin. Vähän tuntu matkalla kulkevan nihkeästi, mutta kun toisen samanlaisella kuormalla ajelevan perässä ajelin tasatahtia, niin ei siihen ihan kauheasti kuitenkaan huomiota kiinnittänyt. Turun kaatopaikan vaaka vaan näytti kokonaismassaksi rapiat 74 tonnia ja sillä edellä ajaneella vielä vähän enemmän. :vihel: :vihel: :vihel:
Hämeenlinnan kaatopaikalle olin joskus ajamassa saastemaita yhdeltä työmaalta. Siinä ringissä oli muutama auto, joissa oli multa-/kasvuturvekuljetuksiin tarkoitetut korkeat laatikot. Kaivinkonemiehelle ei mennyt millään jakeluun, että hiukan vois vähemmänkin ladata niihin korkeisiin laatikoihin. Melkein järjestään joutuivat perillä noilla korkealaitaisemmilla punnitsemaan kuormat kahdessa osassa 80 tonnin vaa'alla. :pelko: Joku touhua vaakajonossa seuraillut ilmeisesti tilasi liikkuvien vaakapartion matkan varrelle, mutta poliisit sattuivat pysäyttämään kahden isolaatikkoisen välistä ringin matalalaitaisimman auton ja saivat kokonaismassaksi vain 58 tonnia. :tök:
en yritä mitenkään viisastella  :hattu:     mut  tuli mieleentämmöset kannattais varmman jättää nettiin julkasematta voi äkkiä tulla ILTA lehteen/sanomiin "REKKAMIEHET AJAA YLIKUORMILLA JA KEHUSKELEE SIITÄ NETISSÄ"  :vihel: :vihel:

Poissa Kilometrimiljonääri

  • Ammattiautoilija
  • *
  • Viestejä: 467
  • Sukupuoli: Mies
  • Minä nukun päivät ja ajan yöt
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #32 : 09-09-2010, 14:42:11 »
en yritä mitenkään viisastella  :hattu:     mut  tuli mieleentämmöset kannattais varmman jättää nettiin julkasematta voi äkkiä tulla ILTA lehteen/sanomiin "REKKAMIEHET AJAA YLIKUORMILLA JA KEHUSKELEE SIITÄ NETISSÄ"  :vihel: :vihel:
Tarkoitus ei ollut kehuskella, vaan noi oli enemmänkin esimerkkejä siitä, että kuljettaja ei aina kauheasti voi vaikuttaa, paljonko se kaivinkoneenkuljettaja tavaraa laatikoihin mättää. Kun vaaka on vasta määränpäässä, voi arviolta lastattuihin kuormiin tulla järkyttäviä heittoja, kun lastattavan maa-aineksen tiheys yllättäen muuttuu, vaikka kaivellaan näennäisesti ihan samasta paikasta. Sakot tulevat kuitenkin aina kuljettajalle, mikä on ainakin musta aika epäoikeudenmukaista.

 :hattu:

Poissa Tommi

  • Ajoneuvos
  • *
  • Viestejä: 771
  • Sukupuoli: Mies
  • Titteli: ...
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #33 : 09-09-2010, 14:59:34 »
Tarkoitus ei ollut kehuskella, vaan noi oli enemmänkin esimerkkejä siitä, että kuljettaja ei aina kauheasti voi vaikuttaa, :hattu:

kyllä mä sen ymmärsin  :hattu:, mut pitäähän siihen vielä vähän valehdella pälle et kinnostaa lehden lukioita  ;)

Poissa uusiesko

  • Valvoja
  • *
  • Viestejä: 856
  • Sukupuoli: Mies
  • Ikkunakyltti: TEEMU
  • Työajokki: Actros 2560
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #34 : 09-09-2010, 15:37:36 »
kyllä mä sen ymmärsin  :hattu:, mut pitäähän siihen vielä vähän valehdella pälle et kinnostaa lehden lukioita  ;)

Jos täältä tuollaisia juttuja lehtiin päätyy, lienee asiaa Julkisen Sanan Neuvostolle  - jota voisi muutenkin useammin häiritä.  Varsinkaan kun tosiaan kyseessä on esimerkkejä siitä kuinka voi käydä ellei varmaa tietoa painoista ole kenelläkään.
-Teemu-
E bor väl e lite pisshuuv i allihop oåv ås.

Poissa Wikingett

  • Maantiekiitäjä
  • *
  • Viestejä: 449
  • Sukupuoli: Mies
    • Kuvia teiltä ja turuilta
  • Titteli: Opiskelija
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #35 : 09-09-2010, 15:44:17 »
että kuljettaja ei aina kauheasti voi vaikuttaa, paljonko se kaivinkoneenkuljettaja tavaraa laatikoihin mättää.

Mitä nyt ite vähän olen noissa hommissa ollut mukana kattelemassa, niin tuntuu työmailla laittavan jokaiseen autoon niin paljon kun vaan saa mahtumaan, tietysti varmaan poikkeuksiakin on. Nekin maat oli Jyväsjärven vanhaa pohjamaata, niin kun penkalla sitten kippailtiin niin ei siinä juuri kasaa jääny...

Poissa Kilometrimiljonääri

  • Ammattiautoilija
  • *
  • Viestejä: 467
  • Sukupuoli: Mies
  • Minä nukun päivät ja ajan yöt
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #36 : 09-09-2010, 15:55:36 »
Maansiirtohommissa myös punnitutkin kuormat on välillä mitä sattuu. Montulla konekuskeille yleensä lällärillä sanoin: "Vetäjään 17, kärryyn 21.", jossa oli jo hiukian varaa, kun kantavuus oli 38,65 tonnia. Parhaimmillaan on pyöräkonekuski saanut tuostakin yhtälöstä yli 41 tonnia. Oikea ratkaisu tietysti olis kipata takas kasaan ja sanoa, et teepä uusiks, mutta ei silläkään pitemmän päälle kavereita hanki.

Poissa pönttö

  • Ajoneuvos
  • *
  • Viestejä: 1155
  • Sukupuoli: Mies
  • Ikkunakyltti: ERIK tai OH6FBW
  • Titteli: Pomo
  • Työajokki: Scania tai Vito
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #37 : 09-09-2010, 17:45:30 »
mutta ei silläkään pitemmän päälle kavereita hanki.
"Hyvää ystävänpäivää, komppania!"
"Hyvää ystävänpäivää, herra kersantti!"
"TTu minä teidän ystävä ole, taakse PSTU!!!"

Poissa pönttö

  • Ajoneuvos
  • *
  • Viestejä: 1155
  • Sukupuoli: Mies
  • Ikkunakyltti: ERIK tai OH6FBW
  • Titteli: Pomo
  • Työajokki: Scania tai Vito
Vs: Mielenkiintonen keskustelu
« Vastaus #38 : 09-09-2010, 20:25:09 »
Oletko ollut kärpäsenä katossa kuuntelemassa mua töissä? :hullu:
En. Olin vastaanottavana osapuolena, jossa tosin vastattiin 'herra kokelas'. Ite taisin käyttää jotain 'hajotkaa ginekseen, komppania' tai jotain muuta legendaarista, kunnes niiden käyttämisestä alkoi sitten tulla esaa ja pekkaa.